
Business Imatra Region mukana talven energiamessuilla
Edustajamme ovat tavattavissa messuilla Tampereella, Oulussa ja Vaasassa.

Imatran kaupunki ja e-metaanin tuotantolaitoksia kehittävä Freija AS ovat sopineet noin 13 hehtaarin varauksesta Pelkolan teollisuusalueella.
Yhtiön tarkoituksena on kehittää alueelle laitos, joka tuottaisi sähkön ja biopohjaisen hiilidioksidin avulla e-metaania. Laitos kytkettäisiin Suomen ja sitä kautta Euroopan maakaasuverkkoon. Sen tuottama e-metaani on tarkoitus jakaa raskaan liikenteen käyttöön fossiilisen maakaasun korvaajaksi.
Freija vastaa projektikehityksestä, esimerkiksi lupien hakemisesta, teknisestä suunnittelusta, rahoituksesta ja rakennuttamisesta. Mikäli kaikki etenee suunnitellusti, laitos voisi olla toiminnassa vuoteen 2031 mennessä.
Freija kuuluu norjalaiseen Vanir Green Industries -konserniin, jonka tarkoituksena on kehittää ja skaalata puhtaan siirtymän investointihankkeita. Yhtiö kehittää vastaavaa hanketta parhaillaan myös Tampereen seudulla.
Pelkolan asemakaavan päivitys on käynnistynyt viime kesällä 2024. Tavoitteena on kaavan valmistuminen kesään 2026 mennessä.
Alueelle on jo aiemmin solmittu aluevaraussopimus norjalaisen Norsk-e-Fuelin kanssa. Freija AS:n aluevarauksen jälkeen alue on nyt käytännössä täyteen varattu.
Pelkolan alueen kehittäminen tulee vaatimaan investointeja myös kantaverkkoyhtiö Fingridiltä.
Aluevarausta on määrä käsitellä tiistaina 25.3. elinkeino- ja kaupunkiympäristölautakunnassa ja huhtikuussa kaupunginvaltuustossa.
Imatran kaupungin tiedote 17.3.2025
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hilden@imatra.fi, p. 020 617 2200
CEO Kristian Hauglum, kh@freija.no, p +47 417 51 290

Toimitusjohtaja
Antti Oravuo
antti.oravuo@kehy.fi
p. 040 721 1310

Edustajamme ovat tavattavissa messuilla Tampereella, Oulussa ja Vaasassa.

Yhtiön tavoitteena on valmistaa alueella vuositasolla vähintään 80 000 tonnia synteettistä lentopolttoainetta EU:n uusiutuvan lentopolttoaineen tavoitteiden täyttämiseksi.

Messuosastolla E622 esitellään Imatran ja Lappeenrannan seudun kasvumahdollisuudet energia-alan yrityksille.

Osastolla E321 mukana myös Teknosafe ja Jotex Works.