"Alueella on vahva teollinen toimintaympäristö sekä suurteollisuuden tarpeisiin soveltuva alihankkijaverkosto. Yhteistyö alueen eri toimijoiden välillä on sujuvaa ja rakentavaa, mikä luo hyvän pohjan toiminnan kehittämiselle."

Terästehtaan tuotantotila.
Kaksi työasuihin pukeutunutta terästehtaalla.

Ovako Imatra - 15 miljoonan euron investointi tukee pitkän aikavälin kilpailukykyä

Ovako Imatra Oy Ab valmistaa Imatralla korkealaatuisia erikoisteräksiä laakeri-, kuljetus- ja valmistusteollisuudessa toimivien asiakkaiden tarpeisiin.

Imatran tehdas on saanut juuri päätökseen noin 15 miljoonan euron arvoisen tuotantokykyä parantavan investoinnin, joka valmistui elokuussa 2025. Investoinnin sisäänajovaiheen viimeistely tähtää tehtaan pitkän aikavälin kilpailukyvyn vahvistamiseen ja tuotannon tehokkuuden kehittämiseen.

Tehtaanjohtaja Klaus Enwald korostaa, että 110 vuotta toiminut Imatran tehdas on tärkeä osa japanilaisomisteisen, kansainvälisen konsernin kokonaisuutta. Sen kilpailuvaltteja markkinoilla ovat laadukkaat tuotteet, alan globaalia keskiarvoa huomattavasti pienempi hiilijalanjälki sekä osaava asiakaspalvelu. Panostukset tulevaisuuteen jatkuvat.

Vähähiilistä kiertotaloutta - powered by Imatra

Tuotteiden matala hiilijalanjälki, joka on Ovakon Imatran keskeinen etu, saavutetaan muun muassa hyödyntämällä fossiilivapaata sähköä ja käyttämällä kierrätysterästä raaka-aineena.

— Käsittelemme jopa 37 rekkalastillista kierrätettävää teräsromua päivittäin, mikä on konkreettinen esimerkki kiertotaloudesta ja sitoutumisesta vastuulliseen tuotantoon,Enwald kuvailee toimintaa.

Energiaratkaisuissa panostetaan tehokkuuteen. Tehdas hyödyntää osana energiankäyttöään Imatralla saatavilla olevaa fossiilivapaata kaukolämpöä.

Olemassa oleva maakaasuputki tarjoaa Imatralla mahdollisuuden hyödyntää myös tarvittaessa biokaasua energianlähteenä. Tehtaalle välttämätön puhdas prosessi- ja jäähdytysvesi saadaan helposti Vuoksesta.

Vahva alueellinen tuki Imatralla

Enwald mainitsee Imatran seudun vahvuudet, jotka luovat hyvän pohjan menestykselle.

— Alueella on vahva teollinen toimintaympäristö sekä suurteollisuuden tarpeisiin soveltuva alihankkijaverkosto. Yhteistyö alueen eri toimijoiden välillä on sujuvaa ja rakentavaa, mikä luo hyvän pohjan toiminnan kehittämiselle, hän kehuu.

Imatralla on pitkät perinteet raskaassa teollisuudessa ja alueella on myös osaavaa teollista työvoimaa, joka on tottunut vuorotyöhön. Tehtaanjohtajan mukaan tämä yhdessä toimivan perusinfrastruktuurin kanssa tukee tehtaiden päivittäistä toimintaa.

— Syitä jatkaa investointeja Imatralla on paljon, Klaus Enwald summaa lopuksi.

Mies valkoinen kypärä päässä terästehtaalla.

Klaus Enwald
Tehtaanjohtaja
Ovako Imatra Oy Ab

Ovako Imatra

Tutustu kaikkiin menestystarinoihin